Juhasta Hyvinvointihackin uusi tapahtumakoordinaattori

 

20170510_124041

Juha Keränen on uusi vahvistuksemme Hyvinvointi-hackathonin tiimiimme. Tapahtumakoordinaattorina Juha pitää huolen siitä, että itse tapahtuma 27.-29.10. on onnistunut alkaen osallistujien ruokailun järjestämisestä, vapaaehtoistyövoiman rekrytoinnista ja opastamisesta kuin esitystekniikan testaamisesta ja kaikesta siltä väliltä.

Juha, 34 vuotta, opiskelee Laurea-ammattikorkeakoulussa restonomiksi. Juha opiskelee nopeutetussa tahdissa ja tähtäimessä on valmistua 2018 vuonna.

Ennen opintojani olen työskennellyt monissa eri tehtävissä, viimeisimpänä olin 11 vuotta Kuusakoski Oy:llä rakennusjätteen kierrätyslaitoksella vastaanottajana ja laaduttajana. Jouduin lopettamaan työni, koska toimipiste, jossa työskentelin, lopetettiin ja työmatkasta olisi tullut liian pitkä. Päätin kokeilla jotain uutta alaa ja pyrkiä opiskelemaan. Valitsin Laurean matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutuksen, koska se kuulosti monipuoliselta ja itseäni kiinnostavalta.

Opintojeni edetessä olen huomannut olevani kiinnostunut töistä tapahtumatuotannon alalla. Olen nuorempana työskennellyt tapahtumarakentajana ja pidin kyseisestä työstä. Päädyinkin Hyvinvointihackin tapahtumakoordinaattorin tehtäviin opettajan suositeltua pestiä minulle opintoihini ja kiinnostukseeni sopivana.

Hyvinvointi-hackatoniin ilmoitetuista haasteista mielenkiintoisin on mielestäni haaste 7, jonka tavoitteena on luoda digitaalinen ratkaisu, jossa osatyökykyinen henkilö (työtön tai työssä käyvä) kuvaa henkilökohtaisen tilanteensa, arvioi työkykyään ja saa käytännön ratkaisuehdotuksia siitä, miten vastaavia tilanteita on aikaisemmin käytännössä ratkaistu muualla. Olen nähnyt, kuinka turhauttavaa ihmiselle on, kun hän on menettänyt työkykynsä osittain, eikä ole päässyt palaamaan työelämään, vaikka haluaisi. Tällöin ihminen helposti passivoituu ja masentuu, jolloin töihin palaamisen kynnys kasvaa entisestään.”

Tervetuloa Juha joukkoomme!

Tutustu täällä muihin Hyvinvointi-hackathonin haasteisiin.

Tietoa ilmoittautumisesta ja linkki ilmoittautumiseen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *